![]() ![]() ![]() |
![]() |
YhdistysFÖSS, Finlands öar rf – Suomen saaret ry, on kaksikielinen kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on saarissa asuvien tulevaisuuden turvaaminen ja elinolojen kohentaminen. FÖSS on European Small Islands Federationin (ESIN) ja Suomen Kylätoiminta ry:n (SYTY) jäsen. Saarissa asuvien yhdistysFÖSS:n tavoitteena on myönteisen aluekehityksen edistäminen kaikilla tasoilla Suomen ilman kiinteää tieyhteyttä olevilla saarilla. Kulkuyhteyksien ja peruspalvelujen turvaaminen vaatii jatkuvaa edunvalvontaa. Saaristokulttuuria vahvistetaan kaikin mahdollisin keinoin. Saarelaiset ovat usein pieni ryhmä omalla alueellaan, joten sosiaaliset verkostot sekä kotimaassa että Euroopan pienten saarten kesken ovat tärkeitä yhteisten tavoitteiden edistämiseksi. FÖSS toimii saarelaisten omana ruohonjuuritason yhteisönä, jonka kautta heidän äänensä kantautuu valtakunnallisille ja eurooppalaisille päätöksentekijöille. Nuorten saarelaisten verkostoituminen on keskeisessä asemassa yhdistyksen toiminnassa, sillä nuoret ovat usein verraten yksin omilla saarillaan. Yhdistyksellä on nuorisojaosto, joka toimii saariston nuorten tavoitteiden edistämiseksi. Eurooppalaista yhteistyötäSaarelaisten aktiivinen yhteistyö muiden eurooppalaisten saarelaisten kanssa on yhdistyksessä tärkeällä sijalla. Suomen saaret ovat osa eurooppalaista ja maailmanlaajuista saariperhettä. Euroopan pienten saarten verkosto ESIN on mukana vaikuttamassa Euroopan unionin ja jäsenvaltioiden kautta saarelaisten etujen valvomiseen ja myönteisen kehityksen aikaansaamiseen Euroopan vakituisesti asutuilla saarilla. ESIN:ssa ovat jäseninä kansalliset saariyhdistykset, yksi valtakunnallinen järjestö kustakin maasta. Suomea edusti ESIN:ssa sen perustamisvuodesta 2001 lähtien alueellinen Pro Turunmaan ulkosaaristo ry, sillä Suomesta puuttui valtakunnallinen saarelaisia edustava kansalaisjärjestö vuoteen 2006 asti. Sitten FÖSS perustettiin saarissa asuvien valtakunnalliseksi äänitorveksi ja Suomen ESIN-edustajaksi. Asema virallistui vuonna 2007, kun FÖSS valittiin Suomen edustajaksi ESIN:n hallitukseen Hydran saarella, Kreikassa pidetyssä ESIN:n vuosikokouksessa. FÖSS osallistuu aktiivisesti ESIN:n tapaamisiin eri puolilla Euroopan saaristoa, lisää aiheesta ESIN:n sivuilla. FÖSS on mm vaikuttanut EU:n yhdentyvän meripolitiikan sisältöön sekä EU:n Itämeristrategiaan. Perustajia saarista koko rannikon mitaltaSuomesta osallistui 15 saarelaista ESIN:n konferenssiin Skotlannin Islayn saarella marraskuussa 2006. Mukana oli väkeä eri puolilta rannikkoa Perämeren Hailuodosta itäiselle Suomenlahdelle asti. Tähän Euroopan unionin Interreg-ohjelman Inter Island Exchange -hankkeen loppukonferenssiin osallistui kaikkiaan noin 160 saarelaista yhdeksästä unionin jäsenmaasta. Skotlannissa suomalaisosanottajat vakuuttuivat, että Suomessakin tarvitaan valtakunnallinen järjestö edustamaan kaikkia saaristolaisia ESIN:ssa ja ajamaan saarelaisten etuja niin kotimaassa kuin Euroopan unionissa. 21.11.2006 pidettiin Suomen saariyhdistyksen perustavaa kokousta. Nimeksi päätettiin Finlands öar rf – Suomen saaret ry, nimilyhenteeksi FÖSS. Saman tien päätettiin myös sääntöjen sisältö. Suomen yhdistysrekisteriin FÖSS saatiin helmikuussa 2007. Yhdistyksen sääntöjen mukaan varsinaisiksi, päätösvaltaa käyttäviksi jäseniksi hyväksytään ilman kiinteää yhteyttä olevissa saarissa vakituisesti asuvia ihmisiä. Kannatusjäseniksi ovat tervetulleita kaikki asuinpaikasta riippumatta. Myös yhdistyksiä, yhteisöjä, kuntia ja yrityksiä hyväksytään sekä varsinaisiksi jäseniksi että kannattajajäseniksi. Jäsenmäärä tasaisessa kasvussaJäsenyhdistyksiä ovat muiden muassa Bergö Öråd ry, Hailuotoseura ry, I samma båt – Samassa veneessä ry, Livonsaaren kyläyhdistys ry, Nötö Hembygdsförening ry, Pro Turunmaan ulkosaaristo ry, Velkuan saaristolaisyhdistys ry sekä Vänö Vänner ry. Lisäksi jäseninä on yksityishenkilöitä, kuntia ja yrityksiä. Tervetuloa mukaan, jäsenhakemuksen lähettäminen käy helposti netissä. Julkilausumia, esityksiä, tapaamisiaFÖSS valvoo saarelaisten etuja tekemällä julkilausumia ja esityksiä saariston kehittämiseksi, mm. kuntien saaristolisien kohdentamiseksi ilman kiinteää tieyhteyttä oleviin asuttuihin saariin. Lisäksi yhdistys on antanut lausuntoja saarelaisia koskeviin maaseudun kehittämisohjelmiin. FÖSS on valmistellut useita kehittämishankesuunnitelmia, joihin haettu sekä kansallista että EU-rahoitusta. Yhtenä tavoitteena on edistää kansallisen ja EU-rahoituksen nykyistä parempaa hyödyntämistä etenkin pienillä ympärivuotisesti asutuilla, ilman kiinteää tieyhteyttä olevilla saarilla. Tutustu myös tiedotteisiimme sekä kokoamiimme linkkeihin. Ota yhteyttä, jos haluat tietää lisää! OheisaineistoaPDF-tiedostot aukeavat mm. Adobe Readerilla. |