![]() ![]() ![]() |
![]() |
TIEDOTE 29.9.2009, PÄIVITETTY 1.10.2009
Uutiskirje 5/2009ESIN ja FÖSS Elballa, Italiassa, 7.-9.9.2009Euroopan pienten saarten verkosto, ESIN, piti vuosikokouksensa syyskuussa Elban saarella, Toskanan saaristossa, Italiassa.
NuorisotapaaminenTapahtuma käynnistyi nuorisoworkshopilla Marcia Marinan kunnassa, siihen osallistui elbalaisnuorisoa ja ESIN:in edustaja (Eelin Hoffström). Workshopissa esiteltiin ESIN-järjestö ja keskusteltiin ongelmista, joihin saaren nuoret törmäävät, ja niiden ratkaisemisesta. Kiintoisaa oli, että useat ongelmista olivat suuresti muiden Euroopan saarten ongelmien kaltaisia, muun muassa pohdittiin liikenneyhteyksiä mantereelle ja saaren tarjoamia työmahdollisuuksia. Ratkaisut, joita nuoret hahmottelivat työryhmissä olivat ominaisia Elballe, mutta useastikin ajatuksia herättäviä myös saarille Euroopan muissa osissa. Esimerkiksi tuotiin esille ajatus, että työmahdollisuuksien kehittämisessä on pidettävä silmällä monimuotoisuutta, eikä rajoituttava kehittämään pelkästään yhtä elinkeinonhaaraa saarilla - tällä tavoin varmistetaan paremmin saarten taloudellinen elossapysyminen. 10. ja 11.9. käytettiin paikalliseen Insulae-konferenssiin, missä Italian saaristovaikuttajat tapasivat toisiaan. 10.9. aamupäiväistunnossa esiteltiin myös nuorisoworkshopin tulokset. Esittelyn hoiti Eelin Hoffström. VuosikokousEuropean Small Islands Federationin (ESIN) yhdeksäs vuosikokous pidettiin 8.9.2009. FÖSS:stä paikalla olivat puheenjohtaja Pirjo Hoffström ja toiminnanjohtaja Kristin Mattsson. Kokouksessa otettiin Ahvenanmaa ESIN:in kymmenenneksi jäseneksi. Vastaliittynyttä jäsentä edustaa Företagsamma Skärgårdar -yhdistys, se kattaa Ahvenanmaan kuusi saaristokuntaa. Mainittakoon myös, että kokouksen kuluessa FÖSS sai kiitosta kotisivuistaan. Ensi vuonna ESIN:in vuosikokous pidetään Tanskassa.
ESIN:in puheenjohtaja Bengt Almkvist (1) ja sihteeri Ann-Sophie Brosseau (2). FÖSS:n edustajina paikalla olivat toiminnanjohtaja Kristin Mattsson (3), nuorisojaoston puheenjohtaja Eelin Hoffström (4), jäsenet Magnus Hoffström (5) ja Stefano Gozzi (6) sekä puheenjohtaja Pirjo Hoffström (7). Lisää kuvia mediapankissa: ESPON-hankeEri maiden edustajat tapasivat toisiaan kokouksessa, missä esiteltiin mm. ESPON-hanketta, jonka puitteissa Kreikka kerää tilastotietoa Euroopan eri saarista. CPMR:n Jean-Didier Hash raportoi saarten nykystatuksesta Eurooppa-politiikassa. Professori Giannis Spinalis kertoi ESPON-tutkimushankkeesta (European Spatial Planning Observation Network). Sen tavoitteena on lisätä tietämystä alueellisesta kehityksestä, kehityssuunnista ja rakenteista Euroopassa. ESPON-hankkeeseen sisältyy yhtenä osana selvitys, jonka puitteissa on tarkoitus hankkia tietoa saarten ominaisuuksista ja niiden houkuttavuudesta ihmisille ja elinkeinoille: EUROISLANDS - The Development of the Islands - European Islands and Cohesion Policy. Selvityksen avulla luodaan työvälineitä, joita voidaan käyttää haluttaessa tehdä saaria houkuttelevammiksi. Saarille ja saariyhteisöillehän on leimallista eriasteinen eristyneisyys, mikä puolestaan johtaa erilaisiin ongelmiin ja mahdollisuuksiin, sekä myös erityyppisiin puuttumistarpeisiin. Selvityksellä on toisaalta analysoitu mikä on johtanut tämänhetkisiin tilanteisiin saarilla, toisaalta mitä voidaan ja mitä pitää tehdä saarten hyväksi, toisin sanoen käyty läpi ns. politiikkaohjelmia. Selvityksestä tulee suuntaa-antava niin EU:lle kuin sen saarillekin. Se johtaa tietoisuuden lisääntymiseen Euroopan pienistä saarista sekä konkreettisiin ehdotuksiin ja suosituksiin niiden kehittämiseksi. Selvityksen lopputulos on:
Tietoa on kerätty mm. Kyprokselta, Maltalta, Italiasta, Espanjasta, Suomesta, Ruotsista, Virosta ja Tanskasta sekä seuraavilta eurooppalaisilta järjestöiltä: Network of the Insular Chambers of Commerce and Industry of the European Union (INSULEUR), the Committee of Islands of the Conference of Peripheral Maritime Regions (CPMR) ja European Small Islands Federation (ESIN). Selvityksen toteuttavat the University of Aegean, Laboratory of Local & Island Development, the University of Malta sekä the Centre for Regional and Tourism Research of Bornholm Tanskasta. Se käynnistyi helmikuussa 2009 ja saatetaan päätökseen kesäkuussa 2010. EU:n kalastuspolitiikkaEdelleen käytiin keskustelua kalastuselinkeinon ongelmista Atlantin pienillä saarilla. Suomen kalastuslainsäädäntöhän on alisteista unionin kalastuspolitiikalle CFP, Common Fisheries Policy. CFP (suomeksi YKP) tarkoittaa, että kaikkia jäsenmaita koskevat samat määräykset. Normiston perusperiaatteena on, että EU:n vesialueilla kalastus on jäsenvaltioiden yhteistä. Periaatteesta on kuitenkin tiettyjä poikkeuksia. Niinpä EU-maiden vesillä on kalastus niiden rannikkoalueilla (12 meripeninkulmaa perusviivasta) varattu oman valtion kalastajille tai niille, jotka perinteisesti ovat kalastaneet tuolla vyöhykkeellä. EU:n jäsenvaltioiden kalastusasioista vastaavat ministerit lyövät lukkoon kiintiöt siitä, miten paljon mm. Itämerestä saa kalastaa. Myöhemmin tänä syksynä päätetään v. 2010 kalastuskiintiöistä, niiden perustana käytetään mm. tutkimuksiin pohjaavia suosituksia. EU:n kalastuspolitiikan vihreä kirjaVuonna 2002 EU löi lukkoon tällä hetkellä unionin alueella noudatettavan yhteisen kalastuspolitiikan. Tämän vuoden huhtikuun lopulla EU:n komissio totesi kalastuspolitiikan vihreässä kirjassa, ettei tähän mennessä ole kovinkaan hyvin onnistuttu saavuttamaan kestävän kalastuksen tasoa. Vihreä kirja on keskustelualustus, jolla luodaan perusta yhteisen kalastuspolitiikan uudistamiselle. 31.12.2009 mennessä on kenellä tahansa EU-kansalaisella tilaisuus tuoda esiin näkemyksensä siitä, millaiselta yhteisen kalastuspolitiikan pitää näyttää tulevaisuudessa, esimerkiksi vastaamalla vihreässä kirjassa esitettyihin lukuisiin kysymyksiin. Uudet säännökset voimaan 1.1.2013Yhteisen kalastuspolitiikan, YKP:n, uuden säännöstön on oltava valmiina astumaan voimaan 1.1.2013. Euroopan komissio:
LisätietojaFÖSS, FINLANDS ÖAR RF – SUOMEN SAARET RY Toiminnanjohtaja Nuorisojaoston puheenjohtaja Käännös Seppo Leppä Kaikki tiedotteet » Kaikki yhteystiedot ja yhteydenottolomake » |