![]() ![]() ![]() |
![]() |
TIEDOTE 25.8.2009
Uutiskirje 4/2009ESIN:in vuosikokous Elban saarellaAncim, Italian asuttujen saarten yhdistys, isännöi tänä vuonna ESIN:in - Euroopan pienten saarten verkoston - yhdeksättä vuosikokousta ja konferenssia 7. - 9. syyskuuta Elballa. FÖSS:iä edustavat tilaisuudessa puheenjohtaja Pirjo Hoffström, toiminnanjohtaja Kristin Mattsson ja nuorisojaoston puheenjohtaja Eelin Hoffström. Vuosikokouksessa valitaan ESIN:in hallitus. Kullakin jäsenyhdistyksellä on oikeus yhteen vakinaisen jäsenen ja yhden varajäsenen paikkaan hallituksessa. Kokouksessa vahvistetaan myös jäsenmaksun suuruus, toimintasuunnitelma ja talousarvio, käsitellään tiedoksi saadut aloitteet ja raportoidaan asiat, joista on neuvoteltu Brysselin/EU:n kanssa. Erityisen kiinnostavaa FÖSS:in kannalta on muun muassa, että Ahvenanmaa on hakenut ESIN:in jäsenyyttä. Jäsenhakemus käsitellään vuosikokouksessa. Ahvenanmaan lisäksi jäsenyyttä on hakenut myös Englanti - Isles of Scilly. Mikäli nämä uudet jäsenhakemukset hyväksytään, nousee ESIN:in maajäsenmäärä yhteentoista. Tutustu ESIN:iin osoitteessa www.europeansmallislands.net (englanniksi ja ranskaksi). Nuorisofoorumi avattuNuorisolle suunnattu digitaalinen foorumi, jonka käynnistämiseen FÖSS sai rahoitusta lääninhallitukselta, on avattu osoitteessa foss.fi/nuori. Foorumilla on useita aihealueita, jotka tarjoavat saarten nuorille asukkaille tilaisuuden keskustella heille tärkeistä kysymyksistä. Koska omalla saarella saattaa asua vain kourallinen nuoria, ei aina löydy kaveria, jonka kanssa voisi jakaa ajatuksia ja purkaa patotumia. Jos sattuu olemaan saaren ainoa samanikäinen asukas, saattaa yksinäisyyskin vaivata. Foorumi onkin keino tavoittaa samat elinehdot jakavia tovereita. Liity siis mukaan keskustelemaan! Saaristoliikenteen yhteysalukset maksuttomiksiSaariston yhteysalusliikenteestä tulee kaikille maksutonta 1. syyskuuta 2009. Suomalaiset saarten asukkaat - vapaa-ajan asukkaat mukaan lukien - ovat tuskin voineet välttyä huomaamasta, että yhteysalusliikenne muuttuu ilmaiseksi kaikille aluksia käyttäville. Liikenne- ja viestintäministeriö asetti huhtikuussa työryhmän, jonka toimeksiannoksi esitettiin riittävän palvelutason määrittäminen saariston liikenteelle ja kuljetuksille. Yhteysalusreittejä varten työryhmä työsti palvelutasoluokittelun. Lisäksi työryhmä selvitti saaristolaisten liikennöinti- ja kuljetustarpeita Saaristomeren ja Suomenlahden alueilla, liikennöinnin ja kuljetusten hinnoitteluperusteita sekä yhteysalusliikenteen rahoitusta. Lipputulothan kattavat vain muutaman prosentin liikenteen kokonaiskustannuksista. Työryhmä on esittänyt, että kaikki saavat matkustaa ilmaiseksi yhteysaluksilla ja että paikallisille saaristolaisille turvataan etuajo-oikeus aluksille samalla tavoin kuin maantielautoillekin. Työryhmä on ehdottanut myös, että yhteysalusten palvelut ja liikennöintipalvelut hankitaan jatkossa kilpailutussäännösten mukaisesti. Liikennöintipalvelujen hankinta esitetään jatkossa rahoitettavaksi valtion budjetin perustienpidon momentilta. Nyt ministeriö on tehnyt päätöksen, että saariston yhteysalusliikenteestä tulee kaikille maksutonta 1.9.2009 lähtien. Merenkulkulaitoksen järjestämä yhteysalusliikenne on tähän saakka ollut maksutonta vain saariston ympärivuotisille asukkaille. Tiehallinnon lautat ovat kaikille maksuttomia. Kaupunkilaisetkin pääsevät siis kohta maksutta saaristoon yhteysaluksilla. LisätietojaFÖSS, FINLANDS ÖAR RF – SUOMEN SAARET RY Toiminnanjohtaja Kaikki tiedotteet » Kaikki yhteystiedot ja yhteydenottolomake » |