Finlands öar rf - Suomen saaret ry - National Association of Finnish IslandsFÖSS
Saaristossa


TIEDOTE 27.6.2009

Uutiskirje 3/2009

FÖSS jatkaa panostamistaan nuorisoon

FÖSS on ottanut kiitollisena vastaan tiedon, että lääninhallitus myöntää edelleenkin meille tukea saaristonuorten parissa tehtävään työhön. Meille myönnettiin 23 000 euroa digivideokurssien jatkamiseen sekä nuorille tarkoitettuun verkostoon ja nettiforumiin. Jo nyt voi näitä hankkeita seurata kotisivuiltamme ja forum toteutuu tämän vuoden syyskuuhun mennessä tarjoten saarten nuorille mahdollisuuden keskinäiseen yhteydenpitoon. Forumin avulla FÖSS:n nuorisojaosto voi myös kartoittaa, millaiset aktiviteetit ja hankkeet saariston nuoria kiinnostavat. Yhdistys voi myös esitellä tulevia hankkeita ja kertoa toteutuneista suunnitelmista forumin välityksellä.

Yhtenä kohtana FÖSS:n nuorisojaoston tulevalla asialistalla on myös käynti niillä saarilla, joilla asuu kiinnostunutta nuorisoa, mutta jotka ovat jääneet vähän periferiaan - näin esim. Bergö, joka sijaitseen Länsi-Suomen läänissä, mutta on etäällä Turusta. Tähän asiakohtaan panostetaan tänä syksynä kun digivideoprojektia jatketaan järjestämällä digivideokurssi Bergössä. Suunnitteilla on myös useita muita samankaltaisia kursseja saariston eri paikkakunnilla.

Verkko - Nätet -hankkeen jatkokaudella 1.6.-30.8.2009 on suunnitteilla tarjota muutamalle projektialueen nuorelle tilaisuus osallistua Euroopan pienten saarten verkoston (ESIN) vuosikokoukseen Elban saarella Italiassa. Osallistuminen havainnollistaisi, kuinka suomalainen saariverkosto pystyy vaikuttamaan ja rakentamaan yhteistyöverkostoja muiden Euroopan maiden kanssa.

Green Islands - Vihreät saaret

Syksyllä 2008 FÖSS päätti käynnistää ympäristöteemaa sivuavan INTERREG-hankkeen yhdessä Viron, Ahvenanmaan ja Ruotsin saarten kanssa. Vesi- ja viemäröintiosiossa on kunnilla keskeinen vastuu ja niin ollen myös ne on saatava mukaan hankkeeseen. Hanke on nimeltään Green Islands - Vihreät saaret. Haemme yhdessä rahoitusta hankkeelle EU:n v. 2007-2013 Central Baltic Interreg-ohjelmasta. Ruotsin Skärgårdarnas Riksförbund (SRF) -järjestön Lennart Andersson on ollut tekemässä hankkeen esitutkimusta ja laatinut hakemuksen. Toivomme voivamme käynnistää hankkeen v. 2010. Sen tavoitteina on ympäristöajattelun kehittäminen ja työ puhtaamman Itämeren hyväksi. Osallistuvilla saarilla tulee olla vakinaista asutusta ja puuttua kiinteä tieyhteys mantereeseen.

Toukokuun lopulla 2009 tapasi FÖSS saarten ja saaristokuntien edustajia Suomesta, Ruotsista, Virosta ja Ahvenanmaalta kolmivuotisen hankkeen suunnittelukokouksessa. Seminaari pidettiin Turussa FÖSS:n isännöimänä. Valitsemme joka maasta muutaman saaren, joista on tarkoitus kehittää niin kutsuttuja vihreitä saaria. Kultakin alueelta valitaan enintään 3-4 saarta. Lopullinen päätös mukaanotettavista saarista tehdään v. 2010 alussa, mutta kunkin saaren tulee luonnollisesti itsekin olla kiinnostunut hankkeesta. Saaret voivat yhä ilmaista kiinnostuksensa projektiin ().

Vihreistä saarista pyritään tekemään energiahuolloltaan, viemäröinniltään ja jätteenkäsittelyltään itseriittoisia. Niiden on vähennettävä päästöjään, kompostoitava ja uusiokäytettävä mahdollisimman paljon. Saaret voivat myös panostaa aurinkopanelein ja biokaasun avulla tuotettavaan energiaan. Kunkin hankkeen osa-alueen kehittäminen kullakin saarella riippuu käytännössä kuitenkin siitä, millaiset ovat edellytykset eri saarilla, ja ennen muuta siitä, mihin saaren asukkaat haluavat panostaa. On tärkeää, että kunkin saaren asukkaat, niin vakinaiset kuin vapaa-ajan asukkaatkin, tulevat aktiivisesti mukaan prosessiin.

Hankkeen käynnistysvaiheessa tehdään saaren ympäristörasiteinventointi, mikä kattaa kiinteistöjen, yritysten ja maatalouden, autojen, traktoreiden, mopeden ja veneiden energiankäytön, viemäripäästöt ja jätteidenkäsittelyn. Seuraavaksi laaditaan ympäristösuunnitelma. Vuonna 2012 käynnistetään toimenpiteet, tuolloin vallitsevat taloudelliset edellytykset huomioonottaen. Lopputulemana saarelle myönnetään Green Island -sertifikaatti, jolloin se toimii mallina meille saarilla. Yhtenä hankkeen osa-alueena on luoda kriteerit Vihreän saaren määrittämiseksi ja kehittää menetelmät näiden kriteerien arvioimiseksi. Toivon mukaan menetelmät ovat tulevaisuudessa omiaan auttamaan ja inspiroimaan muita saaria. Saaret, jotka saavat Green Island -statuksen voivat toimia esimerkkeinä toisille saarille, jotka haluavat panostaa ympäristön kehittämiseen.

Saaristopolitiikan 60-vuotisjuhla

Saaristoasiain neuvottelukunta juhlisti 60-vuotiasta saaristopolitiikkaa Taipalsaarella 1. - 2.6.2009 järjestetyin juhlaseminaarein. Tilaisuudessa julkistettiin saariston kehittäminen ja saaristopolitiikan 60-vuotishistoriikki. Samassa yhteydessä palkittiin 40 ansioitunutta saaristopolitiikan vaikuttajaa ja saariston ystävää. Historiikkiin ja saaristoesitteeseen voi tutustua osoitteessa www.tem.fi/saaristo.

Lisätietoja

FÖSS, FINLANDS ÖAR RF – SUOMEN SAARET RY

Toiminnanjohtaja
Kristin Mattsson

040 5684 870


Kaikki tiedotteet »         Kaikki yhteystiedot ja yhteydenottolomake »