![]() ![]() ![]() |
![]() |
TIEDOTE 25.11.2008
Aloitteita ministeri Stefan Wallinille1.Saaristotuki saarten hyväksiFinlands öar rf – Suomen saaret ry, FÖSS, esittää kunnioittavasti, että kuntien saaristotuki korvamerkitään käytettäväksi vailla kiinteää tieyhteyttä olevien saarten hyväksi. Saaristolaki on parhaillaan uudistettavana ja on korkea aika tässä yhteydessä korjata se puute, ettei ole täsmennetty, miten saaristotuki tulee kohdentaa saarten käyttöön. Laki edellyttää, että saaristotuki käytetään toimintoihin, jotka tukevat kiinteää tieyhteyttä vailla olevia saariston asukkaita. Koska kuitenkin kunnalla on oikeus sijoittaa nämä varat budjettiinsa siten, että ne hyödyttävät kaikkia kuntalaisia, ei voida olla varmoja, että ne aina käytetään tarkoituksenmukaisesti. On paikallaan muuttaa tuota käytäntöä, ettei vaadita selvitystä varojen käytöstä tai ettei saaristokunnissa ja saaristo-osakunnissa edes edellytetä tuen käyttöä vailla kiinteätä tieyhteyttä olevien saarten hyväksi. On tärkeätä turvata saaristotuen kohdentaminen näiden saarten hyväksi, jotta voidaan varmistaa palvelujen säilyminen ja kehittäminen siellä. Siksi FÖSS:n näkemys on, että saaristotuki korvamerkittäköön täysimääräisenä kiinteää tieyhteyttä vailla olevien saarten käyttöön – kunnathan saavat tukea nimenomaan tästä asemasta aiheutuvien lisäkustannusten takia. Toivomme Teidän, ministeri Wallin, vaikuttavan siihen, että valtionosuuksien saaristotuki kohdennetaan vailla kiinteää tieyhteyttä oleviin asuttuihin saariin, koska näiden saarten asukkaat voivat tulla syrjäytetyiksi suurissa kunnissa. Saaristolle kuuluvat valtionosuudet eivät saa supistua kuntaliitosten seurauksena, eikä vailla kiinteää tieyhteyttä olevia saaria saa unohtaa myönnettäessä saaristotukea tulevaisuudessa entistä suuremmille kunnille. On myös tärkeätä parantaa saariston asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia tuen käytöstä päätettäessä. 2.Yleinen valtion toiminta-avustus FÖSS:lleEsitämme, että edustamallemme Finlands öar rf – Suomen saaret ry:lle, joka on saariston asukkaiden etujärjestö, myönnetään vuosittain valtion budjetista 70 000 euroa yleistä toiminta-avustusta. FÖSS:n jäsenyys ESIN:ssa (Euroopan saarten järjestössä) edellyttää vakinaista sihteeri/toiminnanjohtajaa yhdistykselle. Jäsenyys tuo mukanaan kansainvälistä yhteistoimintaa, yhteisten interreg-hakemusten laadintaa muiden valtakunnallisten saaristojärjestöjen kanssa, jatkuvaa tiedottamista oman maan saaristokunnille Euroopan tapahtumista ja vastaavasti ESIN:lle ja EU:lle Suomen saaristojen oloista. FÖSS tarvitsee myös voimavaroja innoittamaan ja tukemaan Suomen paikallista saarikehitystyötä. FÖSS haluaa panostaa parempaan yhteistyöhön maan eri puolilla asuvien saarelaisten ja heidän järjestöjensä välillä, kokemusten vaihtoon saariston asukkaiden kesken ja tiedottamiseen saarelaisille siitä, miten yhteiskunnan päätökset vaikuttavat heidän elämäänsä ja elinehtoihinsa. FÖSS toimii myös viranomaisten yhteistyökumppanina kun on kyse aluetasoisista kehityshankkeista. Tällä hetkellä käytettävissä olevin resurssein on kuitenkin mahdotonta vastata kaikkiin niihin vaatimuksiin ja haasteisiin, joita yhdistykseen kohdistetaan niin kansainvälisesti kuin paikallistasolta. Kuntaliitokset myötävaikuttavat siihen, että saarten asukkaat tuntevat joutuvansa yhä syrjemmälle verrattuna muihin kuntalaisiin. Heistä tulee lisääntyvässä määrin vähemmistö yhä etäämpänä päätöksentekijöistä, joten FÖSS:n on tarpeen panostaa siihen, että saarten asukkaille on tarjolla tietoa ja tukea esim. EU:n tasolla tarjolla olevista resursseista. Useimmat Euroopan saarijärjestöt ovat pidemmän aikaa saaneet valtion budjetista varoja toimintaansa. Esimerkkinä mainittakoon, että Ruotsin Skärgårdarnas riksförbund saa vuosittain 1.25 miljoonaa kruunua tukea valtion budjetista. Kansallisen saarijärjestön tarve Suomessa on osoittautunut mittavaksi, eikä FÖSS:n kehittäminen ja laajentuminen ole mahdollista pelkästään vapaaehtoisvoimin. Turku, 10. marraskuuta 2008 FÖSS, FINLANDS ÖAR RF – SUOMEN SAARET RY Puheenjohtaja Sihteeri Kaikki tiedotteet » Kaikki yhteystiedot ja yhteydenottolomake » |