![]() ![]() ![]() |
![]() |
TIEDOTE 23.9.2008, PÄIVITETTY 30.10.2008
Raportti ESIN-konferenssistaESIN:n (European Small Islands Federation) ensimmäinen Suomessa järjestetty konferenssi ja vuosikokous pidettiin 9.-11.9.2008 Kasnäsissa, Turunmaan saaristossa. Vuosikokous oli ESIN:n kahdeksas. Edustajat yhdeksästä maasta tapasivat kolmen päivän ajan ja käsittelivät yhteisiä saariin liittyviä asioita. FÖSS:n puheenjohtaja Pirjo Hoffström aloitti konferenssin toivottamalla osallistujat tervetulleeksi. Virallisen avauksen suoritti saariston tulevaisuudesta puhunut kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin. Hän korosti muun muassa, kuinka tärkeää on, että saariston nuoriso palaa kotiseuduilleen opiskelujen jälkeen. Valtioneuvoston kanslian EU-erityisasiantuntija Jyri Ollila jatkoi pitämällä esitelmän EU:n Itämeri-strategiasta ja suhteesta pieniin saariin. Monet saarten ongelmat liittyvät tavalla tai toisella EU:n meripolitiikkaan. Asiat ovat monimutkaisia ja EU:n haasteena onkin eri kehityssuuntien yhdistäminen niin, että ne tukisivat toisiaan. EU-parlamentaarikko Ville Itälä vieraili konferenssissa ja kertoi päivällispuheessaan ajankohtaisista saariasioista. ESIN piti konferenssin yhteydessä myös oman vuosikokouksensa. Bengt Almkvist Ruotsista valittiin uudelleen puheenjohtajaksi vielä vuodeksi eteenpäin. ESIN:n ja Euroopan komission välisen yhteistyön kehittäminen tulee olemaan eräs tulevaisuuden haasteista. Bengt Almqvist painotti myös, että olisi tärkeää luoda uusia terveyteen, energiaan ja pieniin kouluihin liittyviä interreg-hankkeita. Interreg on EU:n yhteisöaloite, jonka ajatuksena on, että kansalliset rajat eivät saisi olla este Euroopan tasapainoiselle ja sopusointuiselle kehitykselle. Toimintaa tuetaan Euroopan aluekehitysrahastosta. Kasnäsissa pohjustettiin suunnitteilla olevaa Itämeren interreg-yhteistyötä. FÖSS sopi ruotsalaisen Skärgårdarnas Riksförbundin ja virolaisen Eesti Saarte Kogun kanssa ensi keväänä yhdessä tehtävästä interreg-hankehakemuksesta. Tämän saavuttamiseksi meidän on laadittava hankesuunnitelma yhdessä virolaisten ja ruotsalaisten kanssa. Ohjelmalla on kolme temaattista toimintalinjaa: 1) Turvallinen ja terveellinen ympäristö, 2) Taloudellisesti kilpailukykyinen ja innovatiivinen alue, sekä 3) Houkutteleva ja dynaaminen yhteiskunta. Ensimmäiseksi on keskusteltava, mihin kysymyksiin meidän tulisi keskittyä. Konferenssi päätettiin retkipäivään. Vierailimme neljällä saarella Kasnäsin lähistöllä. Edellisenä päivänä olimme jo saaneet tutustua Högsåraan ja nauttia päivällistä aitoa saaristolaistunnelmaa tarjoavassa Farmors kaféssa ("isoäidin kahvila"). Nyt matkamme jatkui Rosalaan, Hiittisiin ja Vänöön. Hiittisissä tutustuimme kirkkoon ja säätiövoimin rakennutettuun palvelutalo Solglimteniin. Rosalassa tustuimme Viikinkikylään ja sen museoon. Museossa oli nähtävillä muiden muassa arkeologisten kaivausten tuloksia. Rosalan viikinkirakennuksissa tunsimme siirtyvämme menneisyyteen. Siellä, kuhakeiton ja saaren oma saaristolaislimpun jälkeen, allekirjoittivat ESIN:n puheenjohtaja Bengt Almqvist ja Jean-Yves Bannet ESIN:n ja Bretagnen alueen välisen yhteistyösopimuksen. ESIN saa yhteistyön myötä käyttöönsä sihteeristön ja Bretagne osallistuu kustantamalla sihteerin. Bretagne tarjoaa myös täysin varustetun konttorin ESIN:n sihteerin käyttöön. Sopimus allekirjoitettiin viikinkikylän päällikön pöydässä. Matka jatkui veneellä Vänöhön, joka on puheenjohtaja Pirjo Hoffströmin kotisaari. Perillä saimme kuulla talonrakennushankkeesta, jonka tavoitteena on uusien asukkaiden houkutteleminen saarelle. Uusia pieniä vuokrataloja rakentaa Ahlstegen-niminen yritys. Ohjelma, puheita ja esityksiä on arkistoituna tiedotteessa Euroopan pienten saarten konferenssi Kasnäsissa (19.6.2008). Tutustu myös mediapankkiimme: Kuvia Kasnäsin ESIN-konferenssista (30.10.2008). Ensi vuonna ESIN:n konferenssi ja vuosikokous pidetään Elbassa, Italiassa. – Kristin Mattsson, sihteeri Youth in ActionKymmenen nuorta Suomesta, Ruotsista, Tanskasta, Virosta, Irlannista, Ranskasta ja Italiasta tutustui vilkkaan Kasnäsissa, Turun saaristossa, vietetyn viikon yhteydessä toisiinsa ja Euroopan komission Youth in Action -ohjelmaan. Ohjelma mahdollisti nuorten saarelaisten kokouksen järjestämisen Finlands öar – Suomen saaret -yhdistykselle. Ohjelman tukeman hankkeen tavoitteena oli yhteyksien luominen nuorten saarelaisten välille sekä nostaa esiin heidän ideoitaan ja tarpeitaan Euroopan pienten saarten kesken tehtävän yhteistyön piirissä. Tapaamisen ensimmäisenä päivänä 4H:laiset Pia Nurmio-Perälä ja Lina Nybjörk kertoivat Youth in Action -hankeen nuorille tarjoamista mahdollisuuksista. Nuoret saivat hyvän käsityksen siitä, millaisia työkaluja omien hankeideoiden toteuttamiseksi on olemassa. Kukaan nuorista ei ollut aiemmin kuullut Youth in Actionista, joten siitä oli hyvä aloittaa. Seuraavana päivänä esiteltiin suunnitelmia ja ajatuksia viideksi eri hankkeeksi, joita nuoret mielellään lähtisivät toteuttamaan. Tällaisia olivat vaihto-oppilastoiminta eri maiden saarikoulujen välillä englannin taitojen parantamiseksi, saarijalkapalloturnaus ja kulttuurivaihtohanke "yksi kuva kertoo 1000 tarinaa". Viimeiseksi toivottiin myös toimivaa foorumia ESIN:n nettisivuille sekä omaa Facebook-ryhmää, johon voikin jo tutustua osoitteessa www.new.facebook.com/group.php?gid=26593513825. Ryhmän nimi on "Young European Islanders". Hankkeet herättivät suurta mielenkiintoa ESIN:n vuosikokoukseen osallistuneiden aikuisten keskuudessa. Onkin hyvin todennäköistä, että jatkossa järjestetään lisää tilaisuuksia, joissa nuoret saarelaiset pääsevät tapaamaan toisiaan ja vaihtamaan kokemuksiaan. Hankevetäjänä olen tyytyväinen lopputulokseen. Itse pidän tärkeimpänä, että nuoret saarelaiset saavat tavata toisia samankaltaisessa ympäristössä eläviä ja todeta, että olemme varsin samanlaisia eri kielistä ja kulttuuritaustasta huolimatta. – Eelin Hoffström, nuorisojaoston puheenjohtaja, Vänö, Turun saaristo LisätietojaFÖSS, FINLANDS ÖAR RF – SUOMEN SAARET RY Sihteeri Nuorisojaoston puheenjohtaja Kaikki tiedotteet » Kaikki yhteystiedot ja yhteydenottolomake » |