![]() ![]() ![]() |
![]() |
HankeopasErilaiset kehittämissuunnitelmat ja hankkeet ovat nykyisin hyvin keskeisessä asemassa saarten kehittämistyössä. Sama koskee koko maaseutua. Määritelmältään hanke on ajallisesti rajattu, selkeisiin tavoitteisiin pyrkivä tehtäväkokonaisuus, jolle on määritelty selkeät resurssit. Hankemaailman käsitteistöä on koottu kattavasti esimerkiksi Pohjanmaan liiton EU-sanakirjaan. Tilanne saaristossaRahoitusta eri hankkeille on nykyisin mahdollisuus saada useammista lähteistä kuin ehkä koskaan aiemmin. Hankesuunnitelmien laatiminen on kuitenkin aikaa ja osaamista vaativaa työtä. Kun useat rahoittajat lisäksi keskittyvät vain suuriin hankkeisiin, on pienten saarten edustajilla edessään vaikea tehtävä. On verkostoiduttava ja luotava suurempia kokonaisuuksia useammista pienistä hankkeista. Yhteistyövaatimukset kasvavat, sillä yksin ei kukaan pärjää pitkälle. Näin on sekä kotimaisessa että kansainvälisessä hankeyhteistyössä. Saariston kehittämishankkeet ovat paikallisten asukkaiden, yritysten, yhdistysten ja muiden toimijoiden vastuulla, jos mikään muu taho ei ole niistä huolehtimassa. Pienten saarten tulevaisuuteen ei toistaiseksi ole suuremmin panostettu. FÖSS haluaa toimia juuri tämän puutteen korjaamiseksi. Rahoituslähteitä ja opastustaFÖSS pyrkii edistämään saarelaisten mahdollisuuksia hyödyntää mahdollisimman hyvin erilaisia kansallisia ja kansainvälisiä rahoituslähteitä saarten kehittämiseksi. Tietojemme mukaan Suomessa ei ole koottu erillistä kattavaa tietopakettia saaristolaisten käytettävissä olevista rahoituslähteistä. Tieto on hajallaan useissa eri paikoissa maakuntaliittojen, seutukuntien, kuntien, yhdistysten sekä viranomaisten sivuilla. Olemmekin pyrkineet kokoamaan tälle sivulle linkkejä maan eri osissa saatavilla oleviin rahoituslähteisiin. Mukana on sekä kansallisia että EU-toimijoita. Olemme koonneet tietoja myös käytännön opastajista, joilta on mahdollista saada virkamiesapua. Yhä useampi yksityinen konsulttitoimistokin tarjoaa nykyisin palveluitaan niin sanotun hakemusbyrokratian hoitamiseen, korvausta vastaan tosin. Lisää linkkejä saat linkkisivultamme. PDF-tiedostot aukeavat mm. Adobe Readerilla. Kansallisia ja EU:n rahoitusohjelmia
Kansalliset toimintaryhmät, LeaderKansalliset toimintaryhmät tarjoavat Leader-rahoitusta ruohonjuuritason pienille hankkeille.
Avustuslähteitä
Nuorisotyötä |