Stepping StonesFÖSS
Ruotsalainen/Kuivainen


Ruotsalainen/Kuivainen, Naantali

  • Asukasluku 21
  • Pinta-ala n. 3 x ½ km
  • Sijainti 60° 22,2′ pohjoista leveyttä, 21° 45,5′ itäistä pituutta

Ruotsalainen sijaitsee Naantalin kaupungissa, entisessä Rymättylän kunnassa, Saaristomerellä. Ruotsalainen on runsaat 3 kilometriä pitkä ja noin puoli kilometriä leveä saari.

Saaressa on ollut kaksi tilaa, Ruotsalainen ja Kuivainen, jo satoja vuosia, ainakin 1500-luvulta saakka. Kuivaisten etelärannalla on entinen luotsiasema, ja jo varhaisina aikoina Ruotsalaisessa asui luotsi, sillä läheltä saaren länsikärkeä kulki ja kulkee yhä 5,5 metriä syvä laivaväylä, jonka merkitys on nykyisin vähäinen.

Ruotsalainen/Kuivainen

Kyläsuunnitelmatyöryhmä: Noora, Susanna, Lotta ja Sisko.

Ruotsalaisten talo annettiin läänityksenä valtaneuvos Herman Flemingille 1569. Kaarle XI:n reduktiossa talo määrättiin kruunulle sillä ehdolla, että talon silloinen emäntä Elisabet Fleming sai asua siinä kuolemaansa saakka. Hän kuitenkin kuoli melko pian tämän jälkeen ja 1690 talo on kruununtila. Tämän jälkeen tilaa viljelivät talonpojat, ensin lampuoteina ja 1752 alkaen tilanomistajina.

Kuivainen jaettiin 1811. Isännät Söderholmit ja Ylanderit olivat luotseja monessa polvessa, Itätalo joutui 1891 kunnan kansalaiskouluksi. 1920 asuinrivi vietiin koulutaloksi Pakinaisiin. Mäkilä in vanha luotsiasema joka toimi vuoteen 1957 jolloin rakennus jäi merenkulkuhallituksen henkilökunnan kesäkäyttöön. Kivelät pitivät kauppaa 1921-35 ja 1950-luvulla saaressa oli myös kauppa. 1960-luvulla saarista tuli suosittua huvilaseutua.

Ruotsalainen/Kuivainen

Kyläsuunnitelma

Tiedotteet

Keskustelufoorumi

Linkkejä

Hankkeesta-sivulla on kaikki hankesaaret kattava kartta.
Ota yhteyttä, jos haluat osallistua hankkeeseen tai saada lisätietoja!