![]() ![]() |
![]() |
HankkeestaDigivideo käynnistyi syksyllä 2008 Digitaalinen video saariston nuorten välineenä ja digitaalinen foorumi -hankkeen osana. Viitenä viikonloppuna järjestetyllä kurssilla iniöläiset nuoret tekivät yhdessä kahdeksan hienoa pientä lyhytelokuvaa saaristolaisuudesta, merestä, omasta ympäristöstään. Keväällä 2009 kurssi oli Velkuassa, jossa nuoret tekivät yhdessä mm. dokumentin kuuluisasta Velkuan apinasta. Kurssi jatkui Rymättylässä syksyllä 2009 Saariston nuorten verkosto ja digitaalinen foorumi -hankkeen osana. Viimeisimmät elokuvat tulevat Bergöstä 2010. Hankkeen tarkoituksena on luoda saaristolaisnuorille tilaisuus päästä tutustumaan ehkä tärkeimmän nykyisistä viestintävälineistä, elokuvan, tekoon tekniikan ammattilaisten ohjauksessa, mutta kotivälinein. Tärkeää on myös oppia ryhmätyön ja yhteisöllisyyden voima ja mahdollisuudet, jotka elokuvan teko avaa. Kohderyhmänä ovat 13-25-vuotiaat saaristolaisnuoret, kuitenkin joustavasti soveltaen olosuhteiden mukaan. Kurssien elokuvataiteellisena ohjaajana Iniössä ja Velkuassa on toiminut Lotta Petronella ja teknisenä opettajana ja tukena Aapo Lettinen. Hankkeesta FÖSS:ssä vastaavat Eva ja Aapo Lettinen. Hanke on saanut tukea Föreningen Konstsamfundet ja Svenska kulturfonden -säätiöiltä sekä Länsi-Suomen lääninhallitukselta. LisätietojaEditointiopettaja |
ElokuvatINIÖ, Länsi-Turunmaa![]() Katso elokuvat » VELKUA, Naantali![]() Katso elokuvat » RYMÄTTYLÄ, Naantali![]() Katso elokuvat » BERGÖ, Maalahti![]() Katso elokuvat » |